maanantai 6. toukokuuta 2024

 2018-2019

 

Vuonna 2018 tehtiin matka Espanjan Benalmadenaan  Äidin ja Siskon kanssa ja paikka valikoitui kai lähinnä siksi, että Äidistä oli mukava käydä vielä katsomassa "vanhoja paikkoja" ja itse asiassa yövyimme samassa talossa kuin missä heillä oli aiemmin ollut oma asunto eli lähemmäksi niitä nurkkia ei kyllä päästy. Tuo reissu tehtiin huhtikuussa Siskon syntymäpäivän aikaan ja seuraavaksi lähdin elokussa Turkkiin oman synttäripäivän kunniaksi.

Kummastakin matkasta löytyy "raportit" Terhin tarinoista joten tässä vain muutama kuva.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 Ja vuonna 2019 menin vielä kuukaudeksi Benalmadenaan kuten "Elo Espanjassa"kin kertoo mutta.....

 niin siinä sitten taisi käydä, että korona saapui meidän kiusaksi ja sen jälkeen matkustusinto on lopahtanut kerta kaikkiaan. Onneksi olen ehtinyt matkustaa jo omasta mielestä ihan riittävästi ja vaikka maailmassa olisi nähtävää ja koettavaa vaikka kuinka ja paljon niin ehkä nyt alkaa olla jo aika tehdä vähän kepeämpiä lähimatkoja / kotimaanmatkoja ? No aika sen näyttää.....




1 kommentti:

  1. Non-ni.... täällä on vielä toinenkin blogi, jonne palaan...
    Minä myös "höpisen" päiväkirjamaisesti, mutta kaikki reissuni ja räpellykseni arjessa samaan blogiin. Muistoja omien "vanhojen päivien" turvaksi - jos tuppaa unohtumaan mitä sitä on milloinkin tehnyt. Kaikenlaiset reisut kiinnostaa aina... eli Espanjaan ja Turkkiin palaan kun on enemmän aikaa aamukaffelle.
    Sinulla on mukava tapa kirjoittaa ja kuvat täydentää upeasti!

    VastaaPoista

 2018-2019   Vuonna 2018 tehtiin matka Espanjan Benalmadenaan  Äidin ja Siskon kanssa ja paikka valikoitui kai lähinnä siksi, että Äidistä o...