tiistai 30. huhtikuuta 2024

 Alanya Turkki

 Villa Sun Flower Hotel - Alanya - Mixxtravel

 

Turkin kuume ei siis vieläkään hellittänyt ja lähdin katsomaan Alanyaa vähän toiselta puolen kaupunkia eli nyt Kleopatra rannan tuntumasta. Alanyassa liikkuminen on sinäänsä vähän haastellista kun pikkukadut eivät ole suoria vaan kääntyilevät mielestäni miten sattuu. Eksyy helposti tai ainakin (minä) helpommin.

Hotellini oli nimeltään Sun Flower. Sen satun muistamaan ainoastaan siksi, että  auringonkukka on minusta yksi kauneimmista kukista. Keskitason huoneistohotelli keskeisellä paikalla. 

Kale kukkulalla tuli käytyä useamman kerran. Huikeat näköalat.






Tämä matka oli sikäli tärkeä, että muistan niin kirkkaasti sen hetken, kun kävelin kadulla ja katselin kukkakaupan tarjontaa ja ajattelin, että olisipa kiva ostaa kauniita kukkia parvekkeelle tai laittaa vaikka vihanneksia tai yrttejä kasvamaan kun on niin aurinkoista ja lämmintä, mutta eihän siihen ole viikon matkalla mahdollisuutta tai edes järjen hiventä. Mietin, että olisipa kiva viettää joskus pidempi aika jossain lämpimässä paikassa.

 


 

 Se ajatus jäi jollakin tasolla kytemään. Aloin pikkuhiljaa suunnitella vuorotteluvapaata töistä ja päädyin sellaiseen ratkaisuun , että pidän kaksi neljän kuukauden mittaista vapaata ja pyrin matkustamaan jonnekin joksikin aikaa.Ja tuntui jotenkin luontevalta valita ensimmäiseksi kohteeksi juuri Alanya. Löysin Torin kautta suomalaisen joka vuokraa asuntoa Alanyasta ja vuokrasin asunnon kolmeksi kuukaudeksi eli marras, joulu ja tammikuuksi. Kun oli suomalainen vuokranantaja kaikki sujui oikein hyvin ja itseasiassa talossa asui joitakin muitakin suomalaisia joten oli tuntui hetimminten kodikkaalta ja turvalliselta.

 Tuosta matkasta tein aikanaan ihan oman juttunsa kun ajattelin, että kun palaan takaisin kotiin ja töihin niin helposti toteaa , että "oli ihan kivaa" ja se jää siihen , mutta nyt ne jotka haluavat "olla matkassa mukana" saavat lukea vähän enemmänkin ja katsella myös kuvia. Ja onhan se nyt itsellekin  jälkeenpäin varsin mukavaa , että tuollainenkin blogijuttu tuli tehtyä.

Ja se siis löytyy profiilistani  kohdasta  Terhin touhuilut Turkissa ja elettiin vuodenvaihdetta 2014-2015.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

 2018-2019   Vuonna 2018 tehtiin matka Espanjan Benalmadenaan  Äidin ja Siskon kanssa ja paikka valikoitui kai lähinnä siksi, että Äidistä o...