perjantai 1. maaliskuuta 2024

 Laivamatkoja

 


 

 

Tähän väliin vähän muisteluita laivamatkoista. Ihka ensimmäinen tehtiin Äidin syntymäpäivänä heinäkuussa 60-luvun  lopussa tai 70-luvun alussa ja se oli risteily Turusta Ahvenanmaalle. Olin silloin ehkä vähän yli kymmenen vuotias ja muistan matkasta ainoastaan sen , että sain ostaa omalla rahalla Marabou- suklaalevyn (tai ehkä kaksi ) taxfreestä  enkä ollut koskaan syönyt mitään niin hyvää 😋ja myös  sen että isosisko tapasi tällä reissulla saksalaisen turistinuorukaisen. Viettivät sittemmin kesää yhdessä jonkinverran; enempää en kyllä siitä matkasta muista.



Seuraava jännittävä laiva matka tehtiin poikaystävän kanssa lukioikäisenä kun Sisko asui miehensä kanssa Tukholmassa.Siinä olikin sitten jo suuren seikkailun makua. Eikä silloin mitään hyttipaikkaa varattu vaan notkuttiin koko yö jossain penkeillä eikä matkatavaroitakaan tainnut juuri olla. Nuorena kaikki on niin helppoa ja huoletonta.

 


 

 Kaikkea ihmeteltävää riitti suurkaupungissa ja kun  Sisko asui kerrostalossa ja samaan hissiin (eipä ollut juuri aiemmin hissillä ajeltu) tuli myös tummaihoisia asukkaita 😮. Ja kaiken lisäksi heillä oli kotona oma pöytätennispöytä. Jopas jotakin !

 


 



Nyt eksyin ihan aiheesta .....

Kertaalleen tehtiin myös polkupyörämatka Ahvenanmaalle ja siihenkin sitä Viking Linea tarvittiin 😊.

Ja meillä hammashuollossa oli tapana matkustaa joka vuosi Ruotsin hammaslääketiedepäiville ja ne olivatkin sellaisia luksusmatkoja kun "firma maksaa" ja pöytä koreena mennen tullen. Sellaisella matkalla lähdettiin kerran ystäväni Maijan kanssa karkuteille ja lähdimme luentojen sijaan tutustumaan Ikean tavarataloon. Sellaisia ei vielä Suomessa silloin ollut. Oltiin vähän pulassa, että ehdittiin takaisin laivaan kantamuksien kanssa 😂.

Ja siitä se ura sitten lähti liikkeelle eli monta reissua tehtiin sen jälkeen Ruotsin Ikeaan kun aina joku kavereista muutti ja "tarvitsi" jotakin. Myöhemmin päästiin vähän vähemmällä vaivalla, kun Ikea muutti Suomeen. Tosin hauskat laivaosuudet sen myötä jäivät pois.

Yksi mieleen jäänyt laivareissu tehtiin ystäväni Anna-Liisan kanssa ja kohteena oli Gotlanti ja Visbyyn ruusukaupunki. Kaunis paikka ja nyt kun olen lukenut ruotsalaisen dekkarikirjailijan Mari Jungstedtin kirjoja niin ne sijoittuvat juuri Gotlantiin ja tuo samalla minulle elävästi ne upeat maisemat.

 


 Laivamatkoja on tehty monenlaisessa kokoonpanossa ja useimmiten on ollut oikein hauskaa. Pari tylsääkin reissua tulee mieleeni. Toinen oli vanhempien hääpäivän kunniaksi järjestetty matka. Silloin riehusi aivan kauhea myrskymyräkkä ja makasin pääosin hytissä ensin oksentamassa ja myöhemmin lääketokkurassa. Ja vielä ikävämpi juttu sattui Tehyn matkalla jossa meitä oli neljä naista ahtautuneena samaan hyttiin. Lähdin ensimmäisenä pois "jaloista" ravintolaan ja tilasin juoman baaritiskiltä. Käänsin hetkeksi selän ja jätin lasin selän taakse ja  kun käännyin takaisin ja otin pienen kulauksen juomasta tajusin, että maailma alkoi pyöriä ja tuli tosi  huonovointiseksi. Hoipersin hyttiin ja kopsahdin sänkyyn enkä siitä sitten noussut ennenkuin oltiin Helsingissä ja pakko nousta ja päästä  junalla kotiin. Minut oli huumattu; ties millä.Siihen aikaan puhuttiin paljon silmätipoilla huumaamisesta ?

 



Laivamatkoja Tallinnaan on tehty joko päiväseltään tai yön yli matkoilla ja parasta niissä reissuissa on laivamatkan lyhyys. Tulen nykyään turhan helposti merisairaaksi ja se vie osan matkan viehätyksestä kun pitää pelätä miten matkasta selviää. Jos ottaa pahoinvointilääkettä niin sitten väkisinkin nukuttaa ja väsyttää ja matka menee sitten sen vuoksi vähän pieleen. Eli kovin suurta innostusta laivamatkailuun ei nykyään ole vaikka toisaalta risteily olisi juuri sellainen pieni kiva  irtiotto arjesta. Helposti ja usein melko  edullisestikin toteutettavissa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

 2018-2019   Vuonna 2018 tehtiin matka Espanjan Benalmadenaan  Äidin ja Siskon kanssa ja paikka valikoitui kai lähinnä siksi, että Äidistä o...