perjantai 12. huhtikuuta 2024

 Loutraki Kreikka


 


Seuraava loman tarve iski kesällä heinäkussa kun yritys oli pari viikkoa suljettuna. Päätin lähteä Kreikkaan ja kun en ollut siellä aiemmin käynyt niin ihan vain summassa valitsin matkakohteeksi Loutrakin. Oli kuumaa kuinkas muuten.

Kun menin ensimmäisenä aamuna uimarannalle katsoin kaukaa , että siellä on paljon veneen poimuja , mutta kun pääsin lähemmäksi niin poimut olivatkin kyän naisia joilla oli värikäs suihkumyssy päässä ja siellä sitten seisoskelivat meressä kaulaa myöten pitkän aikaa ja pulputtivat puhetta. Viilentyivät meressä ja samalla puhuttiin päivän tapahtumat. Ja värikkäät myssyt päässä , ettei kampaus mene pilalle 😁.

Ranta oli kivikkoinen ja piti ostaa ihan ensimmäiseksi rantatossut jotka ovat vieläkin tallessa siltä varalta jos joskus vielä tarvii 😂. Rannalla ollessa välillä uimavahti kävi huitomassa uimarit pois vedestä koska siellä näkyi aina välillä jotain ihoa polttavia polttiaisia ? Muutaman kerran sain minäkin tuta ; ihan kuin sähköisku ja siitä sitten jäi vähäksi aikaa punainen jälki. Ei kovin paha juttu kuitenkaan.


 

Tuolla matkalla tunsin ensimmäisen kerran, että yksinäistä naismatkustajaa katseltiin vähän karsaasti. Kun menin yksin syömään niin jouduin usein vähän "pois silmistä" pöytään ja äkkiä myös palveltiin ulos. Eikä vain yhdessä paikassa vaan ihan yleisestikin. Kyseinen lomakohde ehkä silloin vielä vähän tottumaton (nais)turisteihin ? Saman olivat kokeneet kaksi muuta yksinäistä naismatkustajaa hotellissani ja muutama iltana menimmekin sitten yhdessä syömään, että saisimme parempaa kohtelua. Toimi.

Matkatoimiston kautta tein yhden retken maaseudulle vuoristoon ja Korintin kanava kulki ihan kaupungin kupeessa.

 


 

Yhtään omaa valokuvaa en löytänyt tästä matkasta. Sen toki muistan, että minulla oli siihen aikaan Nokian kännykkä jossa ei tietenkään vielä silloin ollut kameraa.Puhelin meni pimeäksi kesken matkan jostain syystä. Vein se näytille paikalliseen korjaamoon , mutta eivät osanneet auttaa. Eikä ihmekään kun kaikki tekniikka oli silloin vielä niin uutta ja outoakin.

Mutta toki joitakin muistoista tuosta reissusta on vaikkei varsinaisia valokuvia löytynytkään. Nämä tuliaiset löytyvät vieläkin kotoa.





Kummatkin sekä patsas että kello tuovat aina mieleen kuuman heinäkuisen Kreikan 😎.


Puhelimella ei juurikaan ulkomailta siihen aikaan soiteltu joten postikortteja oli ainakin minulla tapana lähettää. Tämä Loutraki-kortti löytyi vanhempien tavaroista.

En tiedä oliko matkakohde väärä, ajankohta väärä (helteinen heinäkuu) vai oma fiilis vääränlainen , mutta Kreikan kävijää ei minusta tuon matkakokemuksen jälkeen koskaan tullut.

Kun istuin lentokonessa paluumatkalla ajattelin , että seuraavan matkan voisin ihan hyvin tehdä uudelleen Egyptiin. Vaikka jopa samaan kivaan hotelliin.Ihmeellinen ja kurja yhteensattuma oli , että kun katsoin koneessa uutislähetystä niin siinä näytettiin miten juuri Sharm el Sheikhissä ja siinä minun hotellissani oli ollut autopommi-isku. Auto oli ajattu sisään hotellin aulaan ja PAM .  Tuntui kaamealta kun hotellissa oli niin ystävällinen henkilökunta ja moni heistä sai surmansa tuossa iskussa.  

Mutta Egyptiin menin kuitenkin seuraavankin kerran, mutta valitsin kohteeksi Hurgadanin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

 2018-2019   Vuonna 2018 tehtiin matka Espanjan Benalmadenaan  Äidin ja Siskon kanssa ja paikka valikoitui kai lähinnä siksi, että Äidistä o...